Ei enää talvea

Luonnon muuttaessa väriään

muuttaen myös minua

ei enää tippuvia lehtiä.

Kaukaa kantautuvat tuoksut

vapautuvat tunteet välillä kevään ja kesän.

Yöt eivät ole enää vaiennettuja kuin talvella

lintujen kirkuna, pilkun jälkeiset huudot merta vasten

kaikuvat talveen asti.

Hyppäät kanssani äänettömään pimeyteen

veden valuessa pitkin niskaa

myötäillessä ihoa

vetovoima on olemassa.

Palatessamme

varpaiden kastuessa vasten samettista aamukastetta

tyhjentynyt viinipullo, katseet

onko tämä se onni.