Ei enää talvea
Luonnon muuttaessa väriään muuttaen myös minua ei enää tippuvia lehtiä. Kaukaa kantautuvat tuoksut vapautuvat tunteet välillä kevään ja kesän. Yöt eivät ole enää vaiennettuja kuin talvella lintujen kirkuna, pilkun jälkeiset huudot merta vasten kaikuvat talveen asti. Hyppäät kanssani äänettömään pimeyteen veden valuessa pitkin niskaa myötäillessä ihoa vetovoima on olemassa. Palatessamme varpaiden kastuessa vasten samettista aamukastetta tyhjentynyt viinipullo, katseet onko tämä se onni.
